Merikarttasarja E, 1:50 000 Selkämeri

Merikarttasarja E, 1:50 000 Selkämeri

Merikarttasarja G, 1:50 000 Perämeri

Merikarttasarja G, 1:50 000 Perämeri

Merikarttasarja F Merenkurkku - UUSI N-2000 PAINOS

49,00 €

Merenkurkun uusi merikarttasarja F on julkaistu – muista käyttää N2000-vedenkorkeustietoa

 

 

Saatavuus: Varastossa
Tuotekoodi
sjokortsserief

N2000 väylä-ja merikarttauudistuksen myötä merikartoilla ja vesiliikenteen väylillä otetaan käyttöön yksi yhtenäinen N2000-korkeusjärjestelmään sidottu syvyystietojen vertaustaso. Sillä korvataan nykyinen teoreettiseen keskivedenkorkeuteen perustuva taso. Siirtyminen uuteen vertaustasoon vaikuttaa merikartoilla esitettäviin syvyys- ja väylätietoihin.

Lisäksi uudelle merikarttasarjalle on tehty lukuisia väyliin ja merenkulun turvalaitteisiin liittyviä muutoksia ja päivityksiä. Kartalle on lisätty uutta merenmittaustietoa ja huomioitu maankohoamisen vaikutus vuosikymmenten aikana.  

F-sarjan tuoterajaus ja karttalehtien numerointi on myös uudistettu. Muun muassa Revöfjärdenin alue Raippaluodossa on nyt katettu uudella karttalehdellä.

Käytä oikeaa vedenkorkeustietoa oikean kartan kanssa

Vesillä liikkujan tulee jatkossa huomioida merialueilla entistä tarkemmin Ilmatieteen laitoksen antamat reaaliaikaiset vedenkorkeushavainnot ja niiden ilmoittamisessa käytetty korkeusjärjestelmä. Ilmatieteen laitos esittää vedenkorkeustiedot rinnakkain sekä N2000-järjestelmässä että teoreettisen keskiveden suhteen.

Traficomin johtavan asiantuntijan Jarmo Mäkisen mukaan vesillä tulee kiinnittää huomiota siihen, minkä korkeusjärjestelmän mukainen merikartta on käytössä. Kun käytössä on uusi N2000-järjestelmässä oleva merikartta, tulee merivedenkorkeudet katsoa N2000-järjestelmän mukaisina.

Koska N2000-järjestelmän nollataso on nykyisen meriveden keskivesipinnan (MSL) alapuolella, syvyyslukemat kartoilla pienenevät vertaustason muutoksesta johtuen keskimäärin 10–20 cm. Vastaavasti Ilmatieteen laitoksen esittämät N2000-vedenkorkeuslukemat ovat saman verran suurempia. Käytettävissä oleva vesisyvyys säilyy siis veneväylilläkin entisellään, kun käytetään N2000-vedenkorkeustietoa.

Tulevaisuudessa kaikki Itämeren merikartat noudattavat samaa syvyystietojen vertaustasoa.

Suomalaiset merikartat uusitaan vaiheittain noin 5-6 vuoden aikana. Ajantasainen syvyystieto luo pohjan tulevaisuuden navigointimenetelmille.

Lisätietoja Traficom

Write Your Own Review
Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kirjoittaa arvosteluja. Ole hyvä ja Kirjaudu sisään tai Luo tili
Design by Webcore